Varastaminen lähdössä

Tälle palstalle voit laittaa kysymyksiä Agilitystä.

Valvoja: Peetsa

Varastaminen lähdössä

ViestiKirjoittaja Eemil » 24 Touko 2011, 13:05

Tiedän, että luultavasti aihetta on käsitelty jo monen monta kertaa, mutta laitanpa nyt kuitenkin.

Oma koirani siis varastaa lähdössä. Normaalissa arkielämässä odottaminen (ulosmeno, odottaminen ennen vapaaksi/toisen koiran kanssa leikkimään pääsyä, ruuan odottaminen yms) ja tokossa paikkamakuu sujuvat hyvin, mutta agiradan lähdössä jokin muuttuu. Tilannetta ei voi oikein verrata mihinkään muugun. Pystyn ennen lähtöä laittamaan sen selkä radalle päin makaamaan, ottamaan pannan pois ja koira pysyy hyvin ja vaikuttaa rauhalliselta. Mutta lähtöalueella se alkaa haukkua ja huutaa minulle, käsken sen istumaan tai maahan ja askeleen pari astuttuani se sinkoaa yleensä sinne minne nenä näyttää. Kerran jopa radalta ulos, mikä ei ollut kovin hauskaa. Se ei siis lukitse estettä tai pyri radalle päin niin kuin saattaisi odottaa. Se ei hyppää edes ensimmäistä estettä. Lähtee vain juoksemaan ja tulee kohta takaisin.

Itse en ole kovin jännittävää tyyppiä, joten tuskin koira siitäkään häiriötä ottaa. Epiksissä ja harkoissa ollaan kokeiltu myös nameilla epäsäännöllista palkkaamista ja ettei olla ollenkaa menty edes radalle, harjoiteltu odottamista vain. Silti koira vain karjuu hurjana ja nousee sekunnin päästää ja sinkoaa taas ties minne, on se sitten maannut tai istunut. Se myös alkaa haistelemaan, juomaan lätäköstä tai jotain vastaavaa, ovatko ne sijaistoimintoja? Siksi ongelman alkuperäinen syykin on epäselvä. Eikö koiralle kestä hermot odottamisesta johtuvaa painetta vai onko ongelma kunnioituksen puutetta minua ja antamiani käskyjä kohtaan? Koira kiihtyy kyllä arkielämässäkin nopeasti ja palautuu hitaasti, ei sen hermorakenne kovin kummoinen ole. Yritän olla tasapainoinen johtaja, ylläpidän perushuomioimattomuutta ja ainoat arkitottelevaisuuden ongelmat liittyvät koiran nopeaankiihtymiseen tai satunnaiseen räyhäämiseen ja vetämiseen hihnassa. Muuten elämä sen kanssa on aika vaivatonta. Itsellä vain alkavat keinot loppua kesken. Tämä ongelma turhauttaa paljon, sillä muuten meillä menee hyvin agissa, olisimme saaneet jo noin 4-5 nollaa, mutta saamme hylkyjä, koska palautan koiran istumaan, jos se on varastanut. En sitten tiedä oppiiko koira mitään jos se ensin varastaa, mutta sitten palautan ja menemme radan. Mutta kun se ei kyllä edes itse ole menossa radalle kun varastaa. Nyt emme kisaa ennen kuin ongelmaan on löytynyt ratkaisu. Siis apua kaivattaisiin!
Eemil
 
Viestit: 1
Liittynyt: 24 Touko 2011, 12:42

Re: Varastaminen lähdössä

ViestiKirjoittaja EmmiR » 27 Touko 2011, 17:21

Hmm... Millä palkkaat koiraa? Pitäisi nähdä, mutta oikeanlainen leikkiminen ja "päänkasaamisharjoittelu" vois tehdä sun koiralle hyvää. Pääsetkö tänne: http://www.agilityliitto.fi/wordpress/?page_id=222? Elina Rantakangas (Peetsan tyttö muuten) on huippu opettamaan koiran motivointia. Vaikka koirasi vaikuttaisikin motivoituneelta tekemään (jota en siis epäile), on juuri oikeanlainen leikkiminen ja palkkaus tärkeää. Patoamistreeni tekisi koirallesi varmasti hyvää.
EmmiR
 
Viestit: 115
Liittynyt: 30 Kesä 2008, 15:32
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Varastaminen lähdössä

ViestiKirjoittaja murmuu » 21 Kesä 2011, 15:43

Minulle simppelin ja hauskan avun tarjosi 1-2-3-leikki. Koira siis asetetaan paikkalle, menet eteenpäin ja lasket samalla 1 - 2 ja 3 on samalla lupa startata. Vinkin tähän sain omalta agiohjaajaltani.
Agissa olen itse ihan noviisi ja koirani kanssa olen paininut epäröinnin kanssa. Epäröinnin jälkeen oli mahdollisuutena joko lentävä lähtö leikin jälkeen/kesken leikin (nopea koira= mahdoton yhtälö) tai jonkun uuden jutun opetteleminen, koska startti vuosi melko tehokkasti ja jos kielsin lähtemästä seurauksena oli takapakki epäröintiin. 1-2-3 on siis meille varsin sopiva ja toimiva juttu, joka tekee odottamisesta leikin osan ja palkan saa, kun voi sännätä eteenpäin. Tuloksena on koira, joka alkaa heiluttaa häntää ykkösellä, siirtyy koko koiran ketkutukseen kakkosella ja ryntää matkaan kolmosella. :lol:
murmuu
 
Viestit: 17
Liittynyt: 10 Tammi 2011, 11:50

Re: Varastaminen lähdössä

ViestiKirjoittaja EmmiR » 21 Kesä 2011, 21:12

Tuo Murmuun esimerkki liittyy just siihen patoamiseen ja pään kasaamiseen :)
EmmiR
 
Viestit: 115
Liittynyt: 30 Kesä 2008, 15:32
Paikkakunta: Järvenpää


Paluu Agility

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron