Koiranpentu

Koiranpentu vaatii koulutusta

Koiranpentu vaatii koulutusta

Koiranpennun hankkiminen merkitsee valtavaa sitoutumista. Sitä tulee siis harkita tarkoin, ennen kuin pennun hankkii itselleen. Koiran perustarpeista on pidettävä huolta. Uuden pennun omistajan tuleekin tietää kaikki tarpeellinen, jotta pennun kotiutuminen sujuu hyvin. Koiranpentu ruokinta tulee hoitaa säännöllisesti, jotta pentu saa kaiken tarpeellisen ruoasta ja kasvaa isoksi ja vahvaksi aikuiseksi. Koiranpennulle suositellaan erikseen pennuille kehitettyä ruokaa. Sitä saa niin eläinlääkäriasemilta kuin ihan tavallisista päivittäistavara- ja eläinkaupoistakin. Laadukkaaseen ruokaan kannattaa kuitenkin panostaa, sillä se maksaa itsensä takaisin. Laadukas ruoka ehkäisee osaltaan tulevaisuuden terveysongelmia, jotka voivat aiheuttaa pahojakin vaivoja ja sairauksia.

Koiranpentu tarvitsee kuitenkin myös muunlaista huolenpitoa kuin ruokkimista. Kun kotiisi tulee koiranpentu koulutus on tärkeässä asemassa. Koulutuksella koirasta opetetaan sisäsiisti ja koiralle opetetaan kodin säännöt.

Koiranpentu koulutus - aloita heti koiran saavuttua

Kun koiranpentu tulee kotiin, ovat ensimmäiset päivät pelkkää pennun ihastelua. Se sallitaankin, mutta samalla koiranpentua tulee alkaa opettamaan välittömästi. Näin koira oppii ihmisten ja kodin tapoihin nopeasti ja siitä kuoriutuu oikea kotikoira.

Tärkeimpänä on opettaa koira sisäsiistiksi. Sisäsiistiksi opettaminen vaatii aikaa ja vaivaa. Se ei tapahdu yhdessä päivässä, eikä vielä yhdessä viikossakaan. Pennut ovat erilaisia, joten toiset voivat oppia sisäsiisteiksi nopeammin kuin toiset. Pennulle tulee kuitenkin antaa aikaa. Omistajan kärsivällisyyttä vaaditaan monesti pennun tehdessä tarpeensa lattialle.

Miten pentua voi opettaa?

Miten pentua voi opettaa?

Koira oppii hyvin käskyt ja ymmärtää ihmistä paremmin kuin moni luuleekaan. Sen vuoksi koiralle kannattaa puhua paljon. Pian se oppii yhdistämään käskyt ja toiminnan. Se siis tietää, mitä siltä odotetaan. Koira myös oppii toiston kautta. Esimerkiksi sisäsiisteyden kohdalla on hyvä viedä koira ulos ja näyttää sille, että sen halutaan tekevän tarpeensa ulos.

Eri koirarodut ovat erilaisia. Jotkut rodut ovat vahvempia ja itsepäisempiä kuin toiset. Niiden kohdalla vaaditaan erityistä osaamista, jotta koira saadaan opetettua kotikoiraksi. Toisaalta jotkut koirat taas ovat luonteeltaan tottelevaisia ja sopeutuvaisia, joten niiden kouluttaminen käy helpommin. Koiraa hankkiessa on siis hyvä ottaa huomioon se, millainen koirarotu on ja mitä se vaatii.

Koiranpentu ja lapset

Monesti koiranpentu otetaan lapsen kaveriksi ja jopa lapsen lemmikiksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että kun perheessä on koira se on aina aikuisen vastuulla. Lapsi voi toki leikkiä koiran kanssa ja ulkoiluttaa ja ruokkia sitä. Aikuisen tulee huolehtia sen kouluttamisesta ja terveydestä. Myös kaikki kulut jäävät aikuisten maksettaviksi. Kuluihin tuleekin varautua, sillä koiran pitäminen vie säännöllisesti rahaa niin ruoan, tarvikkeiden kuin eläinlääkärimaksujenkin muodossa.

Koiranpentu ruokinta on yksi suurimmista menoeristä, johon tulee varautua. Pennulle voi antaa joko kuivaruokaa tai märkäruokaa. Jotkut antavat molempia näistä. Myös puruluut, herkut ja niin sanotut hammastikut kuuluvat koirien ruokintaan. Koiranpentujen kohdalla pennulle voi antaa myös lisävitamiinia tai muita hivenaineita, jotta niiden riittävä saaminen voidaan varmasti taata. Tälläkin on ennalta ehkäisevä vaikutus terveyden kannalta.