Koiran rokotukset ovat asia, jota ei kannata unohtaa

post thumb
Koirat
kirjoittanut Mari/ 20 Nov 2020

Koiran rokotukset ovat asia, jota ei kannata unohtaa

Pitääkseen koiransa hyvässä kunnossa ja välttääkseen esimerkiksi parvon tai penikkataudin tarttumisen sekä leviämisen, on rokottaminen ehdottoman tärkeää. Koiria tuodaan nykyään ulkomailta melko paljon ja olisi erittäin suotavaa, että nämä koirat kävisivät läpi tarkastuksen sekä saisivat asianmukaiset rokotukset.

Mitä tauteja vastaan koirat rokotetaan?

Suomessa suositellaan, että koirat rokotetaan parvoa, penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, rabiesta sekä kennelyskää vastaan. On huomattavasti helpompaa hoitaa ennalta näitä seikkoja kuin vasta sitten, jos koira sairastuukin. Koira olisi myös hyvä käyttää eläinlääkärillä tarkastuksessa vuosittain, jotta mikään sairaus ei pääsisi kehittymään pahaksi.

Parvovirus on melko yleinen Suomessa ja se on jopa vaarallinen pennuille ja yleiskunnoltaan heikommille koirille. Myös rabies on hengenvaarallinen kaikille nisäkkäille ja voi tarttua esimerkiksi pureman välityksellä.